Satu Lidman

Liikunta koskettaa

Koulut ovat päättyneet, Suomi alkaa hiljalleen siirtyä kohti juhannusta ja lomakautta. Ohjatut liikuntaharrastukset saattavat ovat tauolla, mutta ulkoilu ja muu omaehtoinen liikkuminen houkuttanee monia.

Niin Urheilumuseon arkistossa säilytettävä liikuntaperinteen muistitietoaineisto kuin toukokuun puolivälissä sulkeutunut Liikuntakysely 2022 todistavat samasta ilmiöstä: liikunta koskettaa meitä monin eri tavoin.

Liikunnan laatu, määrä ja mahdollisuus ovat paitsi kansanterveydellinen kysymys myös identiteettiin, itsetuntoon ja arjen hyvään oloon liittyviä tärkeitä elementtejä.

Lapsuuden liikunnallisissa tilanteissa koetut tunteet vaikuttavat niin hyvässä kuin pahassa myös aikuisuudessa. Pyritään siihen, että niistä tulisi tänä kesänä voimavara!

Toivottavasti jokainen pääsee toteuttamaan itselleen sopivaa liikuntamuotoa, kokee olevansa tervetullut julkisiin liikuntapaikkoihin ja saa osakseen kannustusta myös silloin, kun taidot ovat vasta kehittymässä tai tavoitteena on ennemmin kuntoilu kuin kilpailumenestys.

Kuvassa osa lukemastani liikuntaperinteen aineistosta, johon on tallentunut huikeita ja koskettavia muistoja.

Myös kyselyvastauksista välittyi tärkeitä havaintoja siitä, miten paljon työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen liikuntakulttuurissa vielä vaatii. Lämmin kiitos kuuluu kaikille vastaajille ja kyselytiedotetta levittäneille yhteistyökumppaneille.

Tästä kaikesta lisää tutkimuksen seuraavissa vaiheissa. Nyt: aurinkoista kesää kaikille!

Next Post

© 2022 Satu Lidman

Theme by Anders Norén